Ohi on

Sendaihin paluu ei tuntunut pahalta ja blogiakin ehti tulla vähän ikävä, mutta kummasti olisin vielä viihtynyt Havaijin maisemissa. Ehkä opettelen surffaamaan kunnolla ja päädyn rantapummiksi tai lein sitojaksi Waikiki Beachille. Ja pakkohan sinne on palata, koska niitä ryhävalaita on mahdollista nähdä vain joulu-maaliskuussa. Mielestäni riittävän hyvä tekosyy. 

Aallot keinuvat päässä iltaisin ja aamulla herään tikkana ylös kello kuusi, viiden tunnin unien jälkeen. Tästä oli nyt pakko raportoida, koska noin varhaisia aamuheräämisiä ei tapahdu kovin usein. Ehkä 19 tunnin aikaerolla on jotain tekemistä asian kanssa.

Suomessa taitaa megahelle jatkua ja ukkonenkin riehuu ympäri maata. Varokaahan teille kaatuvia puita ja muita pelottavia asioita. Palailen lomakuulumisten kanssa, kunhan saan kuvat (ja itseni) järjestykseen. 

Kesätauko

Huomenna suuntaan itään, niin kauas Tyynelle valtamerelle kunnes vastaan tulee Oahun saari. Jos hyvä säkä käy, saatan nähdä ryhävalaita. Lähden illalla ja olen perillä saman päivän aamuna. Outoa, vai mitä... Blogi jää myös parin viikon lomalle. Palaillaan siis heinäkuun lopussa, jolloin luvassa on varmaankin uutta kerrottavaa.

Miten teidän helteinen heinäkuunne on sujunut?

Citymäykky

Tänään on harrastettu luontobongausta melkein keskellä kaupunkia. Kävelin lähikaupasta kotiin ja vastaan tassutteli karvainen otus, melko kookas sellainen. Ei se ollut kissa eikä koirakaan, enkä heti tajunnut, mikä se voisi olla. Huomatessaan minut kadun toisella puolella se pysähtyi ja tuijotti hetken silmiini, sitten jatkoi matkaa. 

Ehkä kyseessä oli mäyrä tai jokin muu näätäeläin. Mustavalkoisine juovineen se muistutti alla olevan kuvan mäyrää, sillä erotuksella, että tämä yksilö oli lyhytkarvaisempi ja sillä oli kirkkaanpunainen nenä!

 Kuva: yle.fi

Ihmetyksestä toinnuttuani sain napattua karvatassusta vain epätarkan kuvan takaapäin. Se jolkotteli talon puutarhaan ja katosi näkyvistä.

Sendai vol. 1

Nykyinen kotikaupunkini on vilahdellut useampaankin otteeseen täällä blogissa. Ennen kuin Sendaista tulee entinen kotikaupunkini, tarjoan siitä teille pienen infopläjäyksen (Kauhean kivaa muuten leikkiä matkaopasta!).

Tōhokun (suomeksi 'koillinen') alueen suurin kaupunki ja Miyagin maakunnan pääkaupunki on tunnettu vehreydestään, vaikka se suurkaupunki onkin. Täällä on useita puistoalueita, myös ihan keskustassa. Jōzenji-dorista ja etenkin sen taivaita hipovista puuvanhuksista tulee kotikaipuun hetkinä mieleen Tampereen Hämeenpuisto. Turhaan ei Sendai ole saanut lisänimeä City of Trees.

Sendaihin pääsee esimerkiksi suuntaamalla Tokiosta shinkansenilla noin 350 kilometriä pohjoiseen. Tyynen Valtameren rannalle täältä ajelee autolla puolessa tunnissa, jos ruuhkat eivät ole hermeettiset. Tokiolaisten näkökulmasta Sendai on väkilukuineen (1,2 miljoonaa) ihan maaseutua.

Sendain on perustanut 1600-luvulla maaherra ja samuraisoturi Date Masamune, josta mainitsin Aoba Matsuri -postauksessa ja johon voi tutustua lisää esimerkiksi täällä.   

Sendain keskustaa halkoo kaksi katettua ostoskatua, joilla on pituutta useampi kilometri. (Tuoreessa muistissa on, että nämä kadut on myös kerran mitattu päästä päähän aivan liian korkeakorkoisilla kengillä.) Kadut ovat autioita vain yöaikaan, jos silloinkaan, ja varsinkin viikonloppuisin tungos ja meteli saattaa hirvittää heikompaa. Silloin paras keino sulatella tilannetta on poiketa johonkin pääkatujen tai niitä risteävien tunnelmallisten pikkukatujen kahviloista tai ravintoloista. Niitä nimittäin riittää. Ichibanchō-ostoskadulta kannattaa myös poiketa kahdelle aika herttaiselle sivukadulle, joilta löytyy yhteensä 100 pikkukauppaa ja -ravintolaa. Kuin tupsahtaisi ajassa 50 vuotta taaksepäin.

 Pienen kujan pieni ravintola, jonka ikkunassa pieniä, vanhoja leluja...ja alimpana vähän isompia sakepulloja.

 

Etenkin sadesäällä katettu katu on kätevä keksintö. Kuva otettu viereisen liikerakennuksen 31. kerroksesta.

Kun katulamput syttyvät, alkaa Kokubunchōlla kuhista. Tältä kadulta pääsee yöelämän ytimeen.

Sendain sydän on kuitenkin rautatieasema, jossa on neljä kerrosta. Ylin on varattu shinkansen-laitureille. Aseman sisälle mahtuu tavaratalo, noin esimerkiksi.

Takseja tolpalla aseman edessä 

Joulukuosissa

Asuinalueemme Nakayaman (suomalaisittain 'Välimäki') läheisyydessä kaupunkia vartioi 100-metrinen buddhapatsas. Patsas näyttää aina vähän erilaiselta, riippuen mistä vinkkelistä ja millaisella säällä sitä katsoo. Tämä Kannon-jumalatar aka Armon jumalatar toimii myös näköalapaikkana. Hissillä pääsee patsaan rintakehän kohdille ihailemaan maisemia pienistä ikkunaluukuista. Alas tullaan kierreportaita, ja matkan varrella voi tutustua ihmisen maallisiin mielihaluihin, joita 108 pientä buddhapatsasta esittävät. Buddhalaisuus opettaa, että mielihaluja vastaan voi taistella esimerkiksi rukouksen avulla, ja kun on päässyt niiden yläpuolelle, on saavuttanut korkeamman tietoisuuden tilan. Ei korkeanpaikankammoisille.  

Patsaan rakentaminen alkoi 1990-luvun loppupuolella. Projekti toi Sendaihin mm. kanadalaisen Steven, joka sittemmin rakensi tänne talon. Nykyään Steve asuu talossaan japanilaisen vaimonsa ja kaksivuotiaan George-poikansa kanssa. 

(Seuraavassa esittelyosassa luvassa kenties vähän enemmän, eh, päivänvalolla otettuja kuvia, joissa myös kaupungin vehreys pääsee oikeuksiinsa.)

Ennen sateita

Muutama tunnelmakuva ajalta ennen sadekautta. Kyllä se kohta loppuu, uskottelen itselleni. 

 

Hyvää heinäkuuta, lokoisia päiviä lomalle lompsineille ja muillekin ihanaa kesää! Blogi porskuttaa vielä!