Vieraita kaukaa

Pari viikkoa sitten saimme Tampereelle vieraaksi japanilaisen tuttavaperheen, jonka kanssa vietimme iloisen illan.

Tutustuimme Sendaissa ikäiseeni opiskelijaan, Chiho-saniin, ja kävimme kylässä myös hänen vanhemmillaan. Chiho tuli sittemmin Tampereelle kahden viikon opiskelijavaihtoon. Kolmanneksi viikoksi Suomeen tulivat myös hänen miehensä, lapsensa ja vanhempansa. Nuorin porukasta oli Mutsumi-poika, jolle matka oli ihka ensimmäinen. Mutsumi pääsi myös viettämään 2-vuotissynttäreitään Suomessa. Ehkä hän ei aikuisena muista matkasta paljoakaan, mutta toivottavasti valokuvat pystyvät välittämään tunnelmia.

Asuntomme oli tuolloin (ja on muuten vieläkin) melko tyhjä. Olohuoneessa ei ollut sohvaa, joten Chihon isä istui muitta mutkitta matolle. Sitä ennen hän otti pois kengät jalastaan, sitten myös sukat!

Lämmin ilta oli otollinen ulkona grillaamiselle. Chihon mies oli Suomen-visiittinsä aikana ehtinyt ilmeisesti kokea unohtumattoman makuelämyksen, eikä niinkään positiivisessa mielessä, ja siirtynyt sen jälkeen voileipälinjalle. Kunnes hän maistoi grillattua lohta ja lammasta ja pystyi aidosti toteamaan, että suomalainen ruoka on sittenkin hyvää! Itse odotin eniten kohtaamista grillimakkaran kanssa, sellaisia kun ei Japanissa ollut tarjolla.

Vieraat halusivat saunaan, mutta yllättäen lauteille kiipesikin vain naisia. Chihon äidille kerta oli elämänsä ensimmäinen.

Illan tullen pikkuväki väsähti (Mutsumin päässä on Marimekkoa ja lattia näyttää oudolta sen takia, että siinä on aiemmin ollut kellariin vievät portaat)

Sitten he lähtivät, ja me jäimme.
Huomenna saapuu toinen vieras kaukaa, ystävämme Rie, joka viihtyy Suomessa kuukauden päivät. Oi ihanuutta!

Pehmeä lasku?

Täällä Tampere, kuuleeko blogosfääri? Ehtihän tässä jo tulla vieroitusoireita, mutta nyt on linjat taas auki, kiitos pöydällä nököttävän mokkulantapaisen. 

Asettuminen takaisin Suomeen on vaatinut enemmän ponnistuksia kuin osasin kuvitella. Olen asunut kodissani nyt viikon päivät, mutta suurin osa huonekaluista ja muista tavaroista on vielä joko pakattuina laatikoihin tai erinäisissä varastoissa pitkin Pirkanmaata. Löytöretkeilen kellarissa ja yritän muistella, missä laatikossa lymyävät haarukat ja veitset. Jos niitä ei löydy, voin siirtyä kokonaan syömäpuikkoihin. Passar bra.

Olen ensimmäisen Suomessa vietetyn viikon aikana ehtinyt nähdä monia ihania ihmisiä, saada kunnon räkätaudin ja parantuakin siitä, kolistellut VR:n vanhanmallisella Savon sydämeen ja takaisin, käynyt savusaunassa ja järvessä uimassa (ehkä se uinti karaisi ja vei nuhan mennessään), nuuhkinut puhdasta ilmaa ja ihastellut tähtitaivasta, syönyt niin monta pussillista salmiakkia, etten enää pysy laskuissa, käynyt Helsingissä (joka ei enää tunnukaan niin suurelta kuin ennen) ja tuntenut oloni jotenkin kotoisaksi nähdessäni siellä japanilaisia.

Iloitsen palautuneesta lukutaidosta ja asioinnin helppoudesta: virastoissa ei ole niin kafkamainen tunnelma kuin Japanissa, luukulta toiselle pompoteltaessa. Maisema on avarampi, ympäristö hiljaisempi.

Olen myös havahtunut tosiasiaan, että kotikaupunkini kadut ovat täynnä roskia, tupakantumppeja ja purkkaklönttejä, jotka liiskaantuvat kengänpohjiin. Myös varsin näkyvästi liikkeellä olevat tuulipuvut kiinnittävät huomion sen jälkeen, kun on tottunut näkemään katukuvassa lähinnä minihameita ja huikeita korkkareita tai mustavalkoisia bisnespukuja.    
 
Nyt tekisi mieli kömpiä peiton alle ja odottaa, että tavarat ja asiat löytäisivät itse paikoilleen ja arki alkaisi rullata. Tai ehkä en sittenkään toivo vielä sitä tavallista arkea, vaan leijun vielä hetken jossain kahden maailman välissä.