Suomi-ilmiöitä

Japanissa on monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat pientä kulkijaa.

Ensinnäkään, en oikein tiedä, mistä japanilaisten Suomi-innostus juontaa juurensa. Lähes jokainen japanilainen, jonka kanssa olen jutellut, tietää ainakin jotain Suomesta. Tunnetuin hahmo ei ole Sibelius eikä presidentti, vaan joulupukki. Suomen luonto, aurora eli revontulet sekä yötön yö saavat paikalliset huokailemaan ihastuksesta.

Eräälle opiskelijalle Suomi oli tuttu, mutta hän ei ollut ihan varma sen sijainnista. Selitin, että Suomen toisena naapurina on Venäjä, toisella puolella Ruotsi. Tämä viimeksi mainittu maa oli hänelle täysin tuntematon. Tästä vedin hyvin perustellun johtopäätöksen, että kyseessä ei siis ole yleinen Skandinavian ihannointi, vaan nimenomaan Suomi-villitys.

Aivan Sendain keskustasta löytyy Marimekon myymälä. Kaupungin laitamilla on myös ostoskeskus nimeltä Tapio. Siellä vietettiin syksyllä viikonloppua Suomi-teemalla, jolloin paikallinen kahvila muuttui Finnish Caféksi. Ostoskeskuksen aulan täytti muumimyymälä, jossa myytiin muumituotteita. Myös sellaisia, joihin en Suomessa ole törmännyt. Lisäksi Tapiossa on vaatekauppa, jolla on niinkin omaperäinen nimi kuin Otan tämän. Vastaavia kauppoja löytyy myös muualta Japanista, niiden niminä saattaa olla vaikkapa Ehkä söpö tai Keittiö.

Monet suomalaiset rokki- ja hevibändit ovat kokeilleet siipiään Japanin markkinoilla ja myös menestyneet hyvin, ainakin Suomen mittakaavassa. Kyllä nimittäin lähes 130-miljoonaisesta väestöstä aina muutama fani löytyy, vaikka kaikkien musiikkimakua nämä genret eivät hivelisikään. 

Japanin kieltä tankatessani olen tehnyt huvittavia löydöksiä. Japanin ja suomen kielessä on paljon samalla tavalla ääntyviä sanoja, joiden kirjoitusasutkin täsmäävät. Esimerkiksi japanin kielen ’hana’ tarkoittaa nenää ja ’kani’ on rapu. Hyvin usein kuulee sanan 'suru', joka tarkoittaa tekemistä. Tuntemani sisarukset, Yuka ja Maya, voisivat ihan hyvin olla Jukka ja Maija. Mutta jos nimesi on Henna Aho, olet kutakuinkin outo idiootti. Valitan.

 Kahvilassa

Kävikö joku siirtämässä ylläolevasta mainoksesta ääkköset yön aikana...

...tähän?!

Kaupan nimi houkuttelee ostoksille

Tien yli kulkevat sillat yhdistävät Tapio-ostoskeskuksen ja Sendai Izumi Premium -outletin

Muumikaupassa

Millaisiin Suomi-ilmiöihin sinä olet ulkomailla törmännyt?

Naapurisopua

Kun japanilainen vaihtaa asuntoa tai muuttaa uuteen, on hänellä tapana viedä uusille naapureilleen lahjaksi jotain pientä. Se tuo hyvää onnea. Keräsin syksyllä liian kauan rohkeutta miettiessäni, milloin sanavarastoni olisi sen verran laaja, että voisin mennä esittäytymään aidan toiselle puolelle, eikä suustani tulisi pelkkää öö-öötä. Naapuri ehti muuttaa pois, ja uskoin epäonneni olevan taattu.

Muutaman päivän kuluttua alkoi viereiseltä tontilta kuulua kolinaa, kun uusi asukas muutti naapuriin. Hän toi vielä samana iltana lahjan, laatikollisen luonnonmehuja, ja esitteli itsensä Kochiroksi.

Vastavuoroisesti kutsuimme naapurin kahville. Hän tuli sovitusti eräänä lauantai-iltana ja viihtyi kolme tuntia. Vierailun jälkeen tuntui siltä kuin olisin juossut henkisen maratonin. Kielitaidossani ei ollut kehumista, mutta ehkä se kuuluisa kielimuuri tuona iltana vähän mureni. Niitä elämän pieniä suuria iloja, kun huomaa ymmärtävänsä, mitä toinen sanoo. Sain kuulla, että Kochirolla on myös vaimo, joka asui keväällä tilapäisesti vanhempiensa luona.

Nyt koko perhe on koossa, ja heitä on yhteensä kolme. Naapurit toivat hiljattain näytille pienen käärön, Kanna-tytön, jolla on isänsä pikimustat silmät.

 Täällä majailen

Ichiro - "The Hits Man"

Vaikka sumopaini on Japanin perinteinen kansallislaji, on baseball urheilulajeista seuratuin. Sendaissa vaikuttaa Tohoku Rakuten Golden Eagles, jonka fanituotteita myyvistä kaupoista saa kotkan kuvalla varustettuja viininpunaisia paitoja, lippiksiä, pyyhkeitä, you name it. Joukkueen pelaajista kohkataan mediassa vähän väliä.

Kovin kundi on kuitenkin Ichiro Suzuki, joka on jo noin 10 vuotta pelannut Amerikan lipun alla, nykyään Seattle Mariners -joukkueessa. Ichiro on kerännyt historiallisia ennätyksiä lyönneissä, juoksuissa, milloin missäkin asiassa, joista lajia paremmin tuntevat voisivat varmasti hehkuttaa enemmänkin. Wikipedia valisti, että tälle kansallissankarille kulkee posti Japaniin pelkällä etunimellä.

Ichiro on luonnollisesti myös suosittu mainoskasvo. Niin Tokiossa kuin Sendaissakin Ichiro komeilee kerrostalon kokoisissa mainosplansseissa. Televisiossa häntä nähdään jatkuvasti, milloin markkinoimassa elektroniikkaa, milloin olutta tai jogurttia.

Kun olin aiemmin keväällä kiertelemässä Tokion Harajukussa, Ichiro oli liikenteessä samaan aikaan. Kadulle oli kerääntynyt massoittain ihmisiä ihastelemaan Ichiroa, joka mailansa kanssa poseerasi väkijoukolle. Tuo väkijoukko ei ryntäillyt, vaan piti kunnioittavan etäisyyden pelaajaan, ilman että turvamiesten täytyi juurikaan asiaan puuttua. Vaikka en myönnä olevani varsinainen fani, ikuistin Ichiron. Siis ihan vain teitä varten ;-)

 

Ichiron pelipaidassa ei ole sukunimeä, toisin kuin muilla pelaajilla

Keitä japanilaisia kuuluisuuksia sinä tiedät? 

Päivä riisipellolla

Lauantaina tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus päästä pellolle. Miyagin yliopistolla on yhteistyökumppaninaan eräs maatila, jolle viedään vuosittain ulkomaisia vaihto-opiskelijoita tutustumaan riisin viljelyyn. Mekin pääsimme yliopiston vaihtohenkilökuntana mukaan ihan tositoimiin, kokeilemaan riisin istutusta.

Japaninkielisten toimintaohjeiden jälkeen vedettiin kumisaappaat jalkaan ja otettiin syli täyteen valmiiksi idätettyjä riisintaimia. Toinen vaihtoehto oli ottaa kengät pois ja antaa puoleen sääreen ulottuvan muta-vesi-seoksen helliä ihoa, vesikirppujen kutitellessa sääriä. Itse sain kolme kokoa liian suuret kumisaappaat ja pienen testin jälkeen totesin, että jos upotan molemmat jalkani peltoon, pääsen kyllä etenemään, mutta ilman saappaita, jotka jäävät tiukasti kiinni mutaan. Ratkaisin ongelman keikkumalla pellon pengermällä ja tekemällä muutamaa reunimmaista riisiriviä.

Yhden suurehkon palstan kokoisesta urakasta suoriuduttiin parissa tunnissa. Työtä helpotti tietysti se, että istuttajia oli useampia. Yleensä riisitiloilla on myös koneet, joilla istutus sujuu hieman joutuisammin. Voin vain kuvitella, kuinka iso työ olisi, jos sen tekisi kokonaan käsin - ja yksin.

 Kun homma alkoi olla hanskassa, yksi seurueen jäsenistä alkoi huutaa japaniksi jotain, joka kuulosti ebiltä. Aika pian tajusin, että kyseessä ei voi mitenkään olla katkarapu, joten toinen vaihtoehto oli hebi, joka tarkoittaa japaniksi käärmettä. Sellainen lymyili pellon reunassa, kaivon juurella. Olin tyytyväinen, että hebi-löydöstä ei tehty ennen riisin istutusta.

Päivän päätteeksi työn sankareita ravittiin grilliherkuilla. Kanavartaiden, naudanlihan ja grillattujen kasvisten lisäksi tarjolla oli riisistä tehtyjä onigirejä. Iskin syömäpuikkoni myös hieman mustekalalta näyttävään ruokalajiin. Sain siinä samalla kuulla, että syön juuri grillattua mahalaukkua. Kerrankos sitä. Päätin silti ajatella syöväni mustekalaa.

Nämä työteliäät herrat pitivät huolta vieraista

Riisin istutuksesta korjuuseen kuluu aikaa noin puoli vuotta. Sato korjataan lokakuussa, minkä jälkeen vietetään inekaria eli sadonkorjuujuhlaa. Myös viime syksynä pääsimme tekemään töitä riisimme eteen:

Myrskyinen maanantai

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä alkoi sataa. Nyt on maanantai-iltapäivä, ja vieläkin sataa. Vettä tulee vaakatasossa. Viime yönä kello kolme kuuntelin, kuinka sade hakkaa kattoon ja ikkunoihin. En ole havainnut, että sade olisi välillä tauonnut.

Sendain lähistöllä rankkasateet ovat aiheuttaneet maanvyöryjä. Paikallisella työkaverillani on asiasta karvaita kokemuksia: hänen autonsa on aikoinaan jäänyt mutavyöryn alle. Työpaikalla asiasta on väännetty vitsiä ja hän on saanut kuulla kyselyjä bemarinsa voinnista. Mutavyöryn mittasuhteita voi vain aavistella, sillä sen alle oli jäänyt myös rekkoja.

Sadetta on luvattu lauantaihin asti. Nnghh! Kohta pihamme on kuin pieni uima-allas. Mietin vain, millaista on sitten kun varsinainen sadekausi alkaa kesäkuun lopulla.

Juhla Sendain samurain kunniaksi

Viime viikonloppuna Sendai oli sekaisin. Vietettiin Aoba Matsuria, Sendain suurimpiin tapahtumiin lukeutuvaa festivaalia, 400 vuotta sitten eläneen samurain ja Sendain perustajan, Date Masamunen kunniaksi. Masamune oli pelottavan soturin maineessa ja tunnettu erikoisesta kypärästään, jota koristi kuunsirppi. Hurjaa luonnetta kuvasti vielä se yksityiskohta, että Masamune oli menettänyt toisen silmänsä tavalla, josta liikkui aikoinaan villejä huhuja.

Yhtään liioittelematta voi todeta, että kaupunkilaiset vauvasta vaariin olivat ottaneet asiakseen osallistua juhlapäivien ohjelmaan. Päiväkodit, koulut ja yritykset olivat hioneet viikkoja askelkuvioitaan tätä tapahtumaa varten. Vihdoin minullekin valkeni, miksi opiskelijat olivat aiemmin keväällä huitoneet viuhkojensa kanssa Miyagin yliopiston käytävillä illasta toiseen. Lopputulos olikin sitten kaikkea muuta kuin huitomista. Kaupungin katuja pitkin eteni toinen toistaan näyttävämpiin asuihin pukeutuneita tanssi- ja lauluryhmiä. Esiintyjien virta näytti olevan loputon.

 

Tori- ja puistoalueet vallanneista kymmenistä kojuista sai perinteisiä ruokia, kuten konjakia, simpukoita, takoa eli mustekalaa lihapullan näköisten pyöryköiden sisään leivottuna, tonnikalaa, vihanneksia ja paistettua nuudelia. Myös viiniä ja olutta oli tarjolla, vaikka erillistä anniskelualuetta ei ollut. Muovisten oluttuoppien kanssa oli lupa liikkua pitkin kaupunkia. Silmiinpistävää oli, että juhlinta sujui ilman minkäänlaista järjestyshäiriötä tai oluen läikkymistä. Monituhatpäisen festarikansan jäljiltä kaduilla ei myöskään näkynyt yhden yhtä roskaa tai laskuhumalassa hoipertelevaa väsynyttä juhlijaa.

Aoba Matsuri oli erilaisuudessaan ihan huipputapahtuma, vaikka tykkään myös kotoisista kesäfestareista. Tulevana lauantaina olisi vuorossa riisin kylvöä...

Arvoisat lukijat, oletteko te osallistuneet japanilaisiin juhliin tai muihin perinteisiin menoihin? Entä mikä on suomalaisista kesätapahtumista parhain?

Työkuvioita

Vaikka vuoden saisi Japanissa kulumaan myös matkustelemalla, om pappa betalade, ja idän ihmeisiin tutustumalla, elämä täällä on kuitenkin suurimmaksi osaksi sitä mitä Suomessakin, työntekoa. Arjen tukikohtana toimii Sendai-Finland Wellbeing Center ja työnantajan sieltä vuokraama huone, joka on tunnelmaltaan kovin suomalainen, sinivalkoisine sävyineen ja koivukalusteineen. Käytävän toisella puolella pitää majaansa Japan Nordic Fitness Association (JNFA), jonka intohimona on, uskokaa tai älkää, sauvakävely.

SFWBC on Suomen ja Japanin välistä yhteistyötä hyvinvointiteknologia-alalla vauhdittava keskus, jota vuosituhannen alussa olivat perustamassa niin Tekes, Finpro, silloinen Stakes (nykyinen THL) kuin muutama muukin taho. Keskuksella käy välillä kääntymässä suomalaisten yritysten ja korkeakoulujen väkeä, tutustumassa keskuksen toimintaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kun keskus sai huhtikuussa uuden johtajan Suomesta, vedettiin salkoon kaksi lippua, puna- ja sinivalkoiset. 

 

Toisinaan arkiaamuisin otetaan nokka kohti Miyagin yliopistoa, joka toimii varsinaisena isäntänä ja jonka kanssa tehdään yhteistyötä. Ei kuitenkaan yhteistyötä vain sen takia, että olisi pakko kansainvälistyä. Välillä pitääkin pohtia, millainen yhteistyö olisi oikeasti järkevää. Loppukesästä kuusi Miyagin opiskelijaa pääsee Suomeen muutaman viikon opiskelijavaihtoon. Halukkaita tosin olisi monin verroin enemmän. Lähes jokainen heistä tuntee muumit, Marimekon ja Iittalan.

Kuvia yliopiston Taiwa-kampukselta, jossa luonto on lähellä:

Uusi tulokas Shinkansen-perheeseen

Vaahtosin eräässä postauksessa japanilaisista junista. Uutiset kertoivat tällä viikolla, että shinkansenien sarjaan liittyy tämän vuoden joulukuussa uusi tulokas, ennätykselliset 320 kilometriä tunnissa Tohoku Shinkansen -linjalla porhaltava Hayabusa. Nimi tarkoittaa haukkaa. Kerään listaa asioista, joiden vuoksi Japaniin on pakko palata sitten joskus. Tässä yksi hyvä syy.

15 subjektiivista faktaa Japanista

1. Japanissa ei ole tapana kätellä tuttuja eikä tuntemattomia. Täällä kumarretaan.
2. Bussissa ei saa puhua kännykkään. Kuten ei monessa kahvilassakaan. Eikä ravintoloissa.
3. Japanissa elää 30 000 yli satavuotiasta.
4. Japanilainen ei koskaan syö kävellessään. 
5. Japanilaisen vauvan tuttipullossa on usein teetä.
6. Japanilaiset eivät ota aurinkoa. Kaupoista on vaikea löytää aurinkosuojavoidetta.
7. Japanilaiset tervehtivät usein tuntemattomia, kadulla tai lenkkipolulla vastaan tulevia ihmisiä. Myös ulkomaalaisia.
8. Japanilaiset eivät käytä verkkopankkia, vaan maksavat laskunsa pankkiautomaateilla tai kombiineissa, pienissä elintarvike- ja sekatavarakaupoissa.  
9. Yleisissä vessoissa ei yleensä ole puhallinta, liinaa tai paperia, jolla kuivata kädet. Japanilaiset kantavat laukuissaan pieniä käsipyyhkeitä. 
10. Yleiset vessat ovat muuten hyvin varusteltuja. WC-pönttökin osaa laulaa.
11. Japanilaiset rakastavat baseballia.
12. Jos kerrot japanilaiselle olevasi insinööri, olet hänen mielestään älykäs. 
13. Japanilaisten kännyköistä roikkuu koruja usemman kilon painosta, joskus lisäksi pehmoleluja, jotka ovat suurempia kuin itse kännykät. Sekä miehillä että naisilla.  
14. Noin joka toisen nuoren naisen käsivarrella keikkuu louisvuitton.
15. Myös nuoret miehet käyttävät merkkikäsilaukkuja. Ja se on ihan normaalia.

Sään armoilla

Joillekin säästä puhuminen tarkoittaa sitä, että ei ole muuta sanottavaa. Täkäläiset sään jumalat ovat kuitenkin sen verran merkillisiä, että täytyy jakaa niistä muutama sananen. Syyskuussa, pian Japaniin asettumisen jälkeen, iski ensimmäinen taifuuni. Muutaman päivän ajan sääkartat näyttivät siltä, että pyörre etenee vääjäämättä Etelä-Japanin suunnasta suoraan kohti Sendaita, joka olisi siis kirjaimellisesti myrskyn silmässä.

Matkatoimistot lähettivät Suomesta varoituksia tekstiviesteinä. Vaikka tilanne ei saanutkaan minua hysteerisen pelon valtaan, kuuntelin viranomaisten ohjeita ja painoin mieleeni reitin lähimpään väestönsuojaan, jonne tarpeen vaatiessa tulisi hakeutua.

Taifuuni valtasi ensin Tokion ja teki siellä tuhoisaa jälkeä. Talojen katot muuttuivat vaarallisiksi lentäviksi matoiksi, eikä kuolonuhreilta säästytty.

Viime hetkillä taifuuni kuitenkin muutti suuntaansa ja ohittaessaan Sendain roiski tänne vain reilun vuorokauden pituisen rankkasateen ja jokseenkin säyseämmän tuulen kuin Tokioon.

Tuona aamuna töihin kävellessä kadut olivat autioita. Yhtään jalankulkijaa ei tullut vastaan, ainoastaan muutama auto, joista paikalliset kurkkivat epäuskoisen näköisenä, kuka hullu on taivasalla tällaisella säällä. Aika hullua se olikin, sateenvarjosta ei ollut mitään iloa, ja töihin olisi pitänyt tajuta ottaa mukaan vaihtovaatteet.

Helmikuussa oli sitten tsunamin vuoro. Chilen maanjäristys laittoi liikkeelle hyökyaallon, joka eteni määrätietoisesti kohti Australiaa ja sieltä edelleen kohti Japanin itärannikkoa. Tiedotusvälineissä tilannetta seurattiin tarkasti, rannikoille rakennettiin suojavalleja ja kymmeniä tuhansia asukkaita kehotettiin jättämään kotinsa tsunamin tieltä. Ylimääräisissä uutislähetyksissä toimittaja seurasi kypärä päässään tilannetta Tyynen valtameren rannalla Matsushimassa, 30 kilometrin päässä Sendaista. Kun hyökyaalto viimein saavutti Japanin, aallolla oli enää korkeutta alle kaksi metriä. Aalto saattoi sekoittaa rannikoiden osteri- ja leväviljelmiä, mutta suuremmalta vahingolta säästyttiin.

Sittemmin Japanin viranomaiset pahoittelivat julkisesti ylireagointiaan asiaan. Kodeistaan evakkoon lähteneet saattavat olla eri mieltä, mutta minusta anteeksipyyntö oli turha. Varotoimet saivat sentään aikaan turvallisuudentunteen ja tietoisuuden siitä, että luonnonmullistukset otetaan täällä vakavasti.

Maanjäristykset koettelevat saarivaltion asukkaita tiuhaan. Joka kymmenes kaikista maailman järistyksistä osuu Japaniin. Pienet tärinät eivät paikallisia pahemmin hätkäytä, mutta silloin kun maa järisee kunnolla, kaikki tietävät miten toimia. Täkäläiset yritykset ovat kehitelleet erilaisia tieto- ja viestintätekniikkaan pohjautuvia järjestelmiä, joilla pystytään lähettämään varoitusviestejä isoille ihmisjoukoille ja evakuoimaan heidät tehokkaasti. Kouluissa harjoitellaan pulpetin alle sukeltamista.

Pieniä, pari sekuntia kestäviä järistyksiä olen tullut todistaneeksi. Isompia en niin välittäisi kokea. Kun Tokiossa maa järkkyi keväällä yli kuuden richterin voimakkuudella, olin siellä samaan aikaan. Istuin metrossa, onnellisen tietämättömänä koko tilanteesta.

Hyvää päivää äidit

Antakaa tänään äideillenne kunnon rutistus, jos vain voitte. Minä en voi, mutta onneksi Skype on keksitty.

Kuva: itse otettu
Malli: siskon

Kohtaamisia

Toisella käynnilläni Rinnoji-temppelissä ehdin tutustua tarkemmin ympäristöön, joka aasi-yllätyksen takia oli edellisellä kerralla jäänyt hieman toissijaiseksi. Tällä kertaa aasi oli päässyt kirmailemaan isompaan aitaukseen ja paistattelemaan päivää auringossa. Se oli saanut seuraa japanilaisista lapsista, jotka juoksentelivat samassa aitauksessa. Lapset olivat ennakkoluulottomia myös lähestyessään ulkomaalaisia. He tarjosivat minulle ja seurueelleni bambunlehtiä, joilla ruokimme nälkäistä nelijalkaista.

Lasten kanssa japaniksi jutteleminen oli mutkatonta. Siinä missä sanat loppuivat meiltä suomalaisilta kesken, lapset ottivat muut keinot käyttöön. Yksi piirsi käsillään ilmaan, toinen kepillä maahan. Mietin, olisinko itse vastaavassa tilanteessa hoksannut tehdä samoin tuossa iässä…tai edes tässä.

Vieraanvaraisuus tulee japanilaisilla näemmä äidinmaidon mukana: lahjaksi saimme mitä heillä sattui olemaan, laastareita.

Temppelirakennuksen toisella puolella avautui japanilainen puutarha, tai paremminkin oma maailmansa, josta olin ensimmäisellä käynnillä kokenut vain aavistuksen. Kuvat puhukoot puolestaan (vaikka niistäkään ei aito tunnelma pysty täysin välittymään).

Heti kun palaan Suomeen, aion tilata kuormallisen kiviä pihalleni, askarrella bambuaidan ja istuttaa kaikkia sallituissa rajoissa Japanista kantamiani kasveja ja toivoa, ettei pohjolan talvi tainnuta niitä kuoliaaksi.

Niin ja kilpikonnia ja karppeja olisi tietysti kiva saada uiskentelemaan lammikkoon, vaan eivät poloiset taitaisi pärjätä meikäläisten leveyspiireillä.