Olen sitä mieltä, että ihmiselle vähintään yhtä tärkeää kuin nähdä Napoli, on kokea ainakin kerran elämässään Japanin kevät. Tässä sakura-tunnelmaa Sendaista, Ogawarasta ja Tokiosta, olkaatten hyvät.
27. huhtikuuta 2010
26. huhtikuuta 2010
Earth Day Rinnoji-temppelissä
Lauantai-illan ohjelmaan kuului kävelylenkki Rinnoji-temppelille, jossa vietettiin Earth Day -juhlaa. Harmillista kylläkin, pidot olivat loppumaisillaan ja livemusiikkiesitykset ohi. Jäljellä oli kuitenkin vielä satoja - ellei tuhansia - kynttilöitä, jotka reunustivat kukkulan laelle johtavia kiviportaita ja valaisivat sysipimeää iltaa.
Tämä 1400-luvulla rakennettu, sittemmin restauroitu buddhalainen temppelialue sijaitsee kivenheiton päässä Sendain keskustasta. Temppelin yhteydessä on japanilainen puutarha, jossa voisi kuvitella saavuttavansa helposti zen-tilan.
Kerrottakoon vielä, että mieleen on painunut ensikohtaaminen puutarhassa asustavien lemmikkien kanssa. Pahaa aavistamatta kiertelin eräänä päivänä puutarhassa kukkia nuuhkien, kunnes jostain hyvin läheltä alkoi kuulua veret seisauttavaa mylvintää. Vaikutelmaa tehosti se seikka, etten tiennyt, mikä nurkan takana odotti, tai lähinnä väijyi. Minkä kokoinen se oli, kummalla jalalla se oli aamulla noussut, ja mikä oleellisinta, oliko se jalka vapaa?!
Kun uskaltauduin hipsimään hieman lähemmäs, näin parin karvaisia hörökorvia. Kas, aasihan se siinä aitauksessaan! Se oli niin innoissaan, kun näki isäntänsä saapuvan kotiin viereiselle asunnolle, että päätti kajauttaa ilmoille kunnon fanfaarin. En järkytykseltäni muistanut ikuistaa otusta, puutarhasta puhumattakaan, ymmärrättehän...
Tämä 1400-luvulla rakennettu, sittemmin restauroitu buddhalainen temppelialue sijaitsee kivenheiton päässä Sendain keskustasta. Temppelin yhteydessä on japanilainen puutarha, jossa voisi kuvitella saavuttavansa helposti zen-tilan.
Kerrottakoon vielä, että mieleen on painunut ensikohtaaminen puutarhassa asustavien lemmikkien kanssa. Pahaa aavistamatta kiertelin eräänä päivänä puutarhassa kukkia nuuhkien, kunnes jostain hyvin läheltä alkoi kuulua veret seisauttavaa mylvintää. Vaikutelmaa tehosti se seikka, etten tiennyt, mikä nurkan takana odotti, tai lähinnä väijyi. Minkä kokoinen se oli, kummalla jalalla se oli aamulla noussut, ja mikä oleellisinta, oliko se jalka vapaa?!
Kun uskaltauduin hipsimään hieman lähemmäs, näin parin karvaisia hörökorvia. Kas, aasihan se siinä aitauksessaan! Se oli niin innoissaan, kun näki isäntänsä saapuvan kotiin viereiselle asunnolle, että päätti kajauttaa ilmoille kunnon fanfaarin. En järkytykseltäni muistanut ikuistaa otusta, puutarhasta puhumattakaan, ymmärrättehän...
Lumoutuneena luotijunasta
Shinkansen on Japanissa käsite. Harva puhuu High Speed Bullet Trainista tai Superexpress Trainista. Tokion rautatieasemallakin kyltit opastavat universaalisti Shinkansen-laitureille.
Shinkansen, tuo japanilaisen insinöörityön taidonnäyte ja täsmällisyyden aineellistuma, kulkee 300 km:n tuntivauhtia ja on hyvin harvoin myöhässä. Jos se on myöhässä, se on myöhässä ehkä joitain sekunteja. Kyyti on tasaista ja turvallista.
Shinkansen säästää japanilaisten aikaa ja lisäksi luontoa: tämä vauhtihirmu tuottaa viidenneksen vähemmän hiilidioksidipäästöjä verrattuna autolla taitettuun matkaan. Ja tuohan se myös jenejä Japan Railways Groupin kassaan.
Vuonna 1964 Tokion ja Osakan välisen liikennöinnin aloittanut Tōkaidō Shinkansen on maailman vilkkain luotijunalinja, jolla nykyään kuskataan noin 151 miljoonaa matkalaista vuodessa. Se on myös päässyt ennätysten kirjoihin, eikä suotta: kaikkiaan 6 miljardia ihmistä on taittanut matkaa Tōkaidō Shinkansenilla.
Junan juju on siinä, että se kulkee omia polkujaan. Tavallisia junia ei Shinkansenin reitille eksy, eikä sen raiteita ylitä myöskään tasoristeykset. Jos vastassa on vaikkapa vuori, se ei ole este, eikä edes hidaste. Silloin shinkansen sujahtaa tunneliin, ja kyytiläinen saa nieleskellä lukkoon menneet korvansa auki. Näyttää siltä, että Shinkansenia ei pysäytä mikään. Paitsi maanjäristys, joka saa sen seisahtumaan automaattisesti.
En tiedä, onko se vauhdin hurma vai veturin futuristinen muotoilu, mikä sävähdyttää. Kun Shinkansen lipuu laiturille, olen japanilaisten puolesta salaa ylpeä.
Oletko sinä matkustanut Shinkansenilla tai ehkä päässyt todistamaan sen myöhästymistä?
Shinkansen, tuo japanilaisen insinöörityön taidonnäyte ja täsmällisyyden aineellistuma, kulkee 300 km:n tuntivauhtia ja on hyvin harvoin myöhässä. Jos se on myöhässä, se on myöhässä ehkä joitain sekunteja. Kyyti on tasaista ja turvallista.
Shinkansen säästää japanilaisten aikaa ja lisäksi luontoa: tämä vauhtihirmu tuottaa viidenneksen vähemmän hiilidioksidipäästöjä verrattuna autolla taitettuun matkaan. Ja tuohan se myös jenejä Japan Railways Groupin kassaan.
Vuonna 1964 Tokion ja Osakan välisen liikennöinnin aloittanut Tōkaidō Shinkansen on maailman vilkkain luotijunalinja, jolla nykyään kuskataan noin 151 miljoonaa matkalaista vuodessa. Se on myös päässyt ennätysten kirjoihin, eikä suotta: kaikkiaan 6 miljardia ihmistä on taittanut matkaa Tōkaidō Shinkansenilla.
Junan juju on siinä, että se kulkee omia polkujaan. Tavallisia junia ei Shinkansenin reitille eksy, eikä sen raiteita ylitä myöskään tasoristeykset. Jos vastassa on vaikkapa vuori, se ei ole este, eikä edes hidaste. Silloin shinkansen sujahtaa tunneliin, ja kyytiläinen saa nieleskellä lukkoon menneet korvansa auki. Näyttää siltä, että Shinkansenia ei pysäytä mikään. Paitsi maanjäristys, joka saa sen seisahtumaan automaattisesti.
En tiedä, onko se vauhdin hurma vai veturin futuristinen muotoilu, mikä sävähdyttää. Kun Shinkansen lipuu laiturille, olen japanilaisten puolesta salaa ylpeä.
Oletko sinä matkustanut Shinkansenilla tai ehkä päässyt todistamaan sen myöhästymistä?
21. huhtikuuta 2010
This too shall pass
Jos elämä menisi niin kuin sen suunnittelee, olisin tänä aamuna hypännyt Tokioon lähtevään luotijunaan ja hakenut vanhempani Naritan lentokentältä. Kosmiset voimat päättivät toisin. Seuraavaa tilaisuutta odotellessa.
Onko tulivuorenpurkaus vaikuttanut sinun elämääsi?
Kuvasta kiitos Narisalle.
20. huhtikuuta 2010
Kirsikkataivas
Japanilainen ystävä järjesti meille sunnuntaipiknikin Ogawaran kaupungissa, jonne paikalliset kokoontuvat keväisin ihailemaan kirsikkapuiden kukintaa. Shiroishi-joen varrella kasvaa satoja kirsikkapuita, osa jo yli satavuotiaita vanhuksia. Jos taivas on pilvetön, voi verkkokalvolle piirtyä huikea maisema. Sään jumalat olivat viikonloppuna sen verran suosiollisia, että kirsikkapuiden taustalla saattoi juuri ja juuri erottaa lumihuippuiset vuoret.
Kirsikkapuiden kukinnan seuraaminen on Japanissa lähes tiedettä. Uutiset pitävät kansan ajan tasalla siitä, missä vaiheessa kukinta on meneillään missäkin maakunnassa. Ensimmäiset kirsikkapuut kukkivat jo tammikuun puolessavälissä Okinawalla Etelä-Japanissa. Sieltä kukinta etenee pohjoiseen, saavuttaen Hokkaidon saaren toukokuun ensimmäisillä viikoilla.
Ystävämme tiesi jo etukäteen kertoa, että sunnuntaina puut kukkivat Ogawarassa vain 70-prosenttisesti, koska kevät on hieman myöhässä. Yhtä kaikki, kaunista oli.
Japanilaiset ottavat ilon irti sakura-ajastaan. Silloin pakataan ruuat eväsrasiaan, bentoon, otetaan kyytipojaksi vähän olutta tai sakea, ja kokoonnutaan ystävien ja perheiden kesken puistoihin piknikille. Kukaan ei ole köyhä eikä kipeä, kun vietetään hanami-juhlaa, iloitaan keväästä ja uuden elämän alusta. Aivan kuin meidän vappu ja kukkivat omenapuut, mutta ei ihan kuitenkaan.
Puulajeja on useita, mutta kaikki eivät suinkaan tuota kirsikoita. Hedelmällisistä yksilöistä taiotaankin sitten herkkuja joka lähtöön.
Kirsikankukilla on japanilaisille aivan erityinen merkitys ja ilmiöllä tuhatvuotiset perinteet. Kun japanilainen puhuu kauniista kukasta, ei ole epäilystäkään, etteikö hän tarkoittaisi kirsikankukkaa. Kaikessa lumovoimassaan noin viikon kestävä kukinta muistuttaa kuitenkin myös elämän katoavaisuudesta.
Kirsikkapuiden kukinnan seuraaminen on Japanissa lähes tiedettä. Uutiset pitävät kansan ajan tasalla siitä, missä vaiheessa kukinta on meneillään missäkin maakunnassa. Ensimmäiset kirsikkapuut kukkivat jo tammikuun puolessavälissä Okinawalla Etelä-Japanissa. Sieltä kukinta etenee pohjoiseen, saavuttaen Hokkaidon saaren toukokuun ensimmäisillä viikoilla.
Ystävämme tiesi jo etukäteen kertoa, että sunnuntaina puut kukkivat Ogawarassa vain 70-prosenttisesti, koska kevät on hieman myöhässä. Yhtä kaikki, kaunista oli.
Japanilaiset ottavat ilon irti sakura-ajastaan. Silloin pakataan ruuat eväsrasiaan, bentoon, otetaan kyytipojaksi vähän olutta tai sakea, ja kokoonnutaan ystävien ja perheiden kesken puistoihin piknikille. Kukaan ei ole köyhä eikä kipeä, kun vietetään hanami-juhlaa, iloitaan keväästä ja uuden elämän alusta. Aivan kuin meidän vappu ja kukkivat omenapuut, mutta ei ihan kuitenkaan.
Puulajeja on useita, mutta kaikki eivät suinkaan tuota kirsikoita. Hedelmällisistä yksilöistä taiotaankin sitten herkkuja joka lähtöön.
Kirsikankukilla on japanilaisille aivan erityinen merkitys ja ilmiöllä tuhatvuotiset perinteet. Kun japanilainen puhuu kauniista kukasta, ei ole epäilystäkään, etteikö hän tarkoittaisi kirsikankukkaa. Kaikessa lumovoimassaan noin viikon kestävä kukinta muistuttaa kuitenkin myös elämän katoavaisuudesta.
19. huhtikuuta 2010
Suuntana maailman ääri
Se oli noin puoli vuotta sitten, kun taakse jäi punainen tupa ilman perunamaata, turvallinen arki ja tutut. Edessä vuosi maassa, jonka kielellä osasin sanoa vain hyvää päivää. Kaoottisen lähtökiireen keskellä, maallista omaisuutta kellariin sulloessa, ehti päässä risteillä monenmoista ajatusta.
Kun 19 kilon (Mitä, kilo alipainoa!?! Vielä yhdet kengät olis mahtuneet!!) matkalaukku, ja siinä koko elämä, oli saateltu ruumaan menevälle hihnalle, oli olo tyhjä ja odottava.
Lentokoneessa lopulta tajusin, että tämä kaikki vaiva kannatti. Eikä siihen oikeastaan muuta tarvittu kuin japanilaisen, maailman hurmaavimman lentoemännän syvä kumarrus.
Let the journey begin…
Kun 19 kilon (Mitä, kilo alipainoa!?! Vielä yhdet kengät olis mahtuneet!!) matkalaukku, ja siinä koko elämä, oli saateltu ruumaan menevälle hihnalle, oli olo tyhjä ja odottava.
Lentokoneessa lopulta tajusin, että tämä kaikki vaiva kannatti. Eikä siihen oikeastaan muuta tarvittu kuin japanilaisen, maailman hurmaavimman lentoemännän syvä kumarrus.
Let the journey begin…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)