Suuntana maailman ääri

Se oli noin puoli vuotta sitten, kun taakse jäi punainen tupa ilman perunamaata, turvallinen arki ja tutut. Edessä vuosi maassa, jonka kielellä osasin sanoa vain hyvää päivää. Kaoottisen lähtökiireen keskellä, maallista omaisuutta kellariin sulloessa, ehti päässä risteillä monenmoista ajatusta.

Kun 19 kilon (Mitä, kilo alipainoa!?! Vielä yhdet kengät olis mahtuneet!!) matkalaukku, ja siinä koko elämä, oli saateltu ruumaan menevälle hihnalle, oli olo tyhjä ja odottava.  

Lentokoneessa lopulta tajusin, että tämä kaikki vaiva kannatti. Eikä siihen oikeastaan muuta tarvittu kuin japanilaisen, maailman hurmaavimman lentoemännän syvä kumarrus.

Let the journey begin…